Lipporannan Lohi lähes harjakorkeudessa

Kotikatu365 Lipporantaan rakenteilla oleva viides kerrostalo, 14-kerroksinen Lipporannan Lohi kurkottaa kohti sinistä kesätaivasta ja täyteen korkeuteen päästään elokuun aikana. Tornitalon asunnoista avautuu ainutlaatuiset näkymät Hartaanselälle ja merelle asti.

Lipporannan sijainti Oulujokisuistolla antaa lähes rajattomat mahdollisuudet liikkumiseen ja virkistäytymiseen – etenkin näin kesäaikaan. Kaupungin merellisestä länsipäästä löytyvät niin suositut kuntoilu- ja melontareitit, venesatamat kuin ”Oulun Rivieranakin” tunnettu Nallikarin uimaranta.

Alueen kevyen liikenteen väylät kulkevat keskellä luontoa ja merellisiä maisemia. Niitä voi ihastella vaikkapa lipporantalaisten yhteiskäyttöpyörän selästä. Hietasaaren luontopolut ja lintujen bongauspaikat ovat lähistöllä. Myös hyvät kalastusmahdollisuudet ovat ihan nenän edessä ja vesille pääsee kätevästi Varikonrannasta Lipporannan asukkaiden yhteiskäyttöisellä soutuveneellä.

Lähireitit luonnossa ovat innostaneet lipporantalaiset aktiivisiksi yhteislenkkeilijöiksi ja asukkaille on tarjolla myös ohjattua kävelyjumppaa rantamaisemissa. Helteisenä kesäpäivänä taas on mukava käydä treenaamassa hyvin ilmastoidussa ja varustellussa kuntosalissa asukkaiden yhteistiloissa.

Asuinalueen ytimessä, suojaisella sisäpihalla voi osallistua vaikka yrttien kasvattamiseen pienistutuslaatikoissa ja viettää kesäistä grilli-iltaa perheen tai naapureiden kanssa.

Lipporannan Lohen kodit valmistuvat keväällä 2022. Vielä vapaisiin huoneistoihin voi tutustua osoitteessa https://www.kotikatu365.fi/lipporannan-lohi/. Oman kodin lisäksi kaikki Lipporannan Kotikatu365-yhteistilat ja -välineet ovat Lohen asukkaiden käytössä.

Lisätietoja saa myyntipäällikkö Jouni Puuruselta, puh. 044-761 6620 tai jouni.puurunen@kotikatu365.fi

 

 

kesäkuu 29, 2021  -
Takaisin
ylös