Aktiivista kaupunkiasumista

Tämän päivän Leena Hautala muistaa hyvin: joulukuun 21. päivä vuonna 2017. Tuolloin Hautala ja hänen puolisonsa Kari Karp muuttivat Haukiputaalta uuteen asuntoonsa Lipporantaan. Samana päivänä muutama muukin huoneisto Lipporannassa sai asukkaansa, mutta Hautala ja Karp ovat todistetusti ensimmäiset lipporantalaiset – he ehättivät vikkelimpinä hakemaan asuntonsa avaimet.

Ja mitenhän ensimmäiset asukkaat ovat Lipporannassa viihtyneet?

”Aivan erinomaisesti”, vastaa Leena Hautala ja esittelee samalla tottuneesti Lipporannan asukkaiden yhteisiä tiloja.

Lipporanta valikoitui pariskunnan asuinpaikaksi lähinnä mieluisan sijaintinsa vuoksi. Sittemmin viihtymiseen on kuitenkin ennen kaikkea vaikuttanut Lipporannan mukava yhteisen tekemisen meininki, jolle luovat pohjaa asukkaiden yhteiset tilat, palvelut ja yhteiskäyttövälineet.

”Täällä on jokaisella oma rauha ja vapaus ihan tavallisen kerrostaloasumisen tapaan, mutta toisaalta muiden asukkaiden kanssa voi touhuta monenlaista – mutta vain jos itse haluaa. On aivan ok olla myös omissa oloissaan”, Leena kertoo.

Leena Hautala sanoo pohtineensa paljonkin, millainen ongelma yksinäisyys nykyään monille ihmisille on. Lipporannassa ei tarvitse olla yksin, ellei itse halua. Hänen mukaansa yksinäisyyden torjumiseen riittää yleensä jo piipahdus yhteisissä tiloissa. Paikalla on tavallisesti joku muukin – vaikkapa lehtiä lukemassa tai televisiota katsomassa – jonka kanssa voi jutella hetken aikaa.

”Lipporannassa asukkaat yleensäkin puhuvat toisilleen ja vaihtavat muutaman sanan tavatessaan”, Leena kiteyttää.

Aktiivista elämää ja palveluja 

Olennaista on, että Lipporanta tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden aktiiviseen elämään. Leena Hautala on tarttunut tähän mahdollisuuteen kaksin käsin. Hän on joko koollekutsujana tai muuten vain mukana monissa porukoissa ja osallistuu innokkaasti erilaisiin tilaisuuksiin.

”Käsitöitä ja porinoita -porukka, sauvakävelyryhmä, linturetki, perhokerho, yhteiset saunavuorot, peli-illat, joulu- ja ystävänpäiväjuhlat, käynti teatterissa, kerran kuukaudessa Kotikatu365-operaattorin järjestämä asukastapaaminen – täällä on ollut monenlaista yhteistä tekemistä ja lisää on luvassa jatkossa.”

Leena kaivaa esille puhelimensa ja näyttää, kuinka Kotikatu365-portaalista voi katsoa tiedot tulossa olevista tapahtumista ja ilmoittautua niihin mukaan. Oman tapahtuman luominen ja muiden asukkaiden kutsuminen mukaan käy niin ikään helposti. Digiportaalin kautta voi myös varata hierojan, tilata siivoojan tai hankkia muita palveluja.

Leena Hautala myöntää hämmästyneensä siitä, kuinka monipuolinen Kotikatu365-konsepti on.

”Toki tiesimme muuttaessamme, että joitakin yhteisiä palveluja täällä on. Niiden laajuus ja kattavuus on kuitenkin yllättänyt meidät”, hän sanoo.

Tutustu Kotikatu-kohteisiin

Takaisin
ylös